Sami Saari soolo – Laulun ja kirjan ilta
toukok.
8

Sami Saari soolo – Laulun ja kirjan ilta

Suomisoulin kruunaamaton kuningas Sami Saari on tehnyt pitkän ja vakuuttavan uran. Biisit Ainutkertainen ja Onnen kyyneleet ihastuttavat edelleen.

Ennen illan live-osuutta Sami kertoo urastaan ja elämästään haastattelussa. Illan aikana voit myös ostaa Samin elämänkertakirjan Ainutkertainen Sami Saari.

Näytä tapahtuma →
Pihakirppis
toukok.
23

Pihakirppis

Keväinen Pihakirppis tapahtuu Kulttuuritalon pihalla ja sisätiloissa. Iloisessa myyntitapahtuma voit myydä tarpeettomaksi käyneet kamppeet pöydältä, tai vaikka suoraan auton takakontista.

Näytä tapahtuma →

Veisuja ja virvokkeita
huhtik.
17

Veisuja ja virvokkeita

Veisuja ja virvokkeita – Nuoren seurakunnan veisuja yhdessä laulaen

Nuoren seurakunnan veisujen ystäviä hemmotellaan, kun seurakunta järjestää kokoontumisen nimeltä Veisuja ja virvokkeita. Tapahtuma kutsuu kaikenikäiset, nykyiset ja entiset nuoret laulun, yhteyden ja kevyen yhdessäolon äärelle.

Lauluja säestää bändi, jossa laulavat ja soittavat Sanni Salopuro, Atte Widemark, Mika Makkonen sekä Marjo Kaijansinkko.

Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille. Mukaan voi tulla yksin, ystävän kanssa tai koko perheen voimin – omalla äänellä ja omalla tavalla.

Näytä tapahtuma →
Suuret klassikot soolokitaralla: Tomi Paldanius
huhtik.
2

Suuret klassikot soolokitaralla: Tomi Paldanius

Kiirastorstain kitarakonsertissa fingerstyle-kitaristi Tomi Paldanius soittaa tunnettujen kappaleiden melodiat, soinnut, bassolinjat ja jopa kitarasoolot samanaikaisesti. Konsertissa kuullaan mm. Finlandia, Myrskyluodon Maija, Lapin Kesä, Pohjois-Karjala, Bohemian Rhapsody ja monet muut klassikot. Paldaniuksen sovittamat hitit ovat sosiaalisessa mediassa saavuttaneet kymmeniä miljoonia katselukertoja eri kitaristien soittamina.

19-21.00 Suuret klassikot soolokitaralla –konsertti, sisältää väliajan
Ovet avautuvat kello 18.30

Konserttiin on vapaa pääsy, mutta varaa mielellään pöytä etukäteen nettilomakkeella, niin osaamme varata tarjoiluja sopivan määrän.

Näytä tapahtuma →
Kuppiksen Joululounas
jouluk.
19

Kuppiksen Joululounas

Kuppiksen perinteinen joululounas sisältää oman keittiön herkullisia makuja, talon omenaglögin ja juhlavan jälkiruokapöydän. Runsaan kattauksen nautit helposti useamman kerran.

Joululounas on tarjolla kello 11-14.

Hinta 29,90 €/henkilö

Jos olet tulossa isommalla porukalla (yli 4 hlö), varaathan pöydän mieluiten etukäteen puhelimitse Cafe Kuppis / puh 044 978 3865 tai varauslomakkeella.

Näytä tapahtuma →
Kuppiksen Joululounas
jouluk.
18

Kuppiksen Joululounas

Kuppiksen perinteinen joululounas sisältää oman keittiön herkullisia makuja, talon omenaglögin ja juhlavan jälkiruokapöydän. Runsaan kattauksen nautit helposti useamman kerran.

Joululounas on tarjolla kello 11-14.

Hinta 29,90 €/henkilö

Jos olet tulossa isommalla porukalla (yli 4 hlö), varaathan pöydän mieluiten etukäteen puhelimitse Cafe Kuppis / puh 044 978 3865 tai varauslomakkeella.

Näytä tapahtuma →
Kuppiksen Joululounas
jouluk.
12

Kuppiksen Joululounas

Kuppiksen perinteinen joululounas sisältää oman keittiön herkullisia makuja, talon omenaglögin ja juhlavan jälkiruokapöydän. Runsaan kattauksen nautit helposti useamman kerran.

Joululounas on tarjolla kello 11-14.

Hinta 29,90 €/henkilö

Jos olet tulossa isommalla porukalla (yli 4 hlö), varaathan pöydän mieluiten etukäteen puhelimitse Cafe Kuppis / puh 044 978 3865 tai varauslomakkeella.

Näytä tapahtuma →
Kuppiksen Joululounas
jouluk.
11

Kuppiksen Joululounas

Kuppiksen perinteinen joululounas sisältää oman keittiön herkullisia makuja, talon omenaglögin ja juhlavan jälkiruokapöydän. Runsaan kattauksen nautit helposti useamman kerran.

Joululounas on tarjolla kello 11-14.

Hinta 29,90 €/henkilö

Jos olet tulossa isommalla porukalla (yli 4 hlö), varaathan pöydän mieluiten etukäteen puhelimitse Cafe Kuppis / puh 044 978 3865 tai varauslomakkeella.

Näytä tapahtuma →
Lasten ja nuorten tapahtuma Kumma Juttu 2025
marrask.
22

Lasten ja nuorten tapahtuma Kumma Juttu 2025

Lasten ja nuorten tapahtuma Kulttuuritalon Kumma Juttu valtaa talon jälleen! Marraskuinen lauantai on täynnä kummia juttuja ja mukavaa tekemistä.

Ohjelmaan on vapaa pääsy, ilmoittautumista ei tarvita ellei toisin mainittu. Esitykset ja ohjelmat tapahtuvat sisätiloissa.


Café Kuppis herkkuineen on avoinna koko päivän.

Näytä tapahtuma →
Isänpäivän herkkukattaus
marrask.
9

Isänpäivän herkkukattaus

Juhlitaan isiä Kuppiksen herkullisella isänpäivälounaalla. Vietä mukava päivä isän kanssa tai osta makoisa elämys lahjaksi Kuppiksen lahjakortilla.

Laadukas ja runsas lounasmenu sisältää kaikkien rakastamia makuja ja kauden satoa.


Hinta

39 €/aikuinen, lasilla kuohuvaa 41 €

Lapset 4-12 vuotta 1 €/ikävuosi

Näytä tapahtuma →
Ilta kirjailijoiden kanssa: Viiniä ja rikostarinoita
lokak.
17

Ilta kirjailijoiden kanssa: Viiniä ja rikostarinoita

Kirjailija Sari Rainio ja rikoskomisariona 40 vuotta työskennellyt Juha Rautaheimo kirjoittavat yhdessä rikosromaanisarjaa Mortui non silent. Kirjasarjan kolmas osa Vainajat vailla armoa ilmestyi elokuussa 2025.

Kirjailijailta toteutetaan yhdessä Pyhtään kirjaston kanssa, tekijöiden kiehtovista tarinoista keskustelee kirjastonhoitaja Sanna Korkka.

Illan aikana on mahdollista ostaa kirjasarjan kaikkia osia edulliseen hintaan. Arvioiden mukaan kirjasarja “tekee kunniaa komisario Palmulle ja vanhan ajan salapoliisiromaaneille: ”Murhajuttuja, hienostuneeseen makuun.”

Varaukset

Viinivalikoimasta ja tarjoiluista huolehtii Café Kuppis. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta varaathan seurueellesi pöydän varauslomakkeella, tai Kuppiksen numerosta 044 978 3865.

Näytä tapahtuma →
Takakonttikirppis
toukok.
24

Takakonttikirppis

Takakonttikirppis on iloinen myyntitapahtuma, jossa voit myydä tarpeettomaksi käyneet kamppeet suoraan auton takakontista.

Tuo myyntiin aikuisten ja lasten vaatteet, tarvikkeet, astiat ja antiikki, tai tee löytöjä omaan vaatekaappiin, kotiin ja mökille.

Näytä tapahtuma →
Kuppiksen äitienpäivälounas
toukok.
11

Kuppiksen äitienpäivälounas

Tule juhlimaan äitejä Kuppiksen tunnelmallisella äitienpäivälounaalla. Vietä kaunis päivä yhdessä äidin kanssa tai osta makoisa elämys lahjaksi.

Saavuthan lounaalle kello 11.30-12
Hinta 39 €/hlö, lapset 4-12-v 1 €/ikävuosi

Varaukset: Cafe Kuppis / kuppis@pyhtaankulttuuritalo.fi
Puh 044 978 3865

Näytä tapahtuma →
Kranssipaja – Kaakon kukkivat kylät
toukok.
9

Kranssipaja – Kaakon kukkivat kylät

Kymenlaakson Kylät ry & Kaakon Kukkivat Kylät -hanke järjestää pe 9.5. kranssipajan, jossa pääset oppimaan kranssintekoa keväisistä materiaaleista. Halutessasi tuo mukanasi erilaisia oksia, koristeita ja nauhoja, niitä voi kerätä vaikka omalta kotipihalta.

Vapaa pääsy – Kahvitarjoilu

Kranssientekoon meitä opastaa Satu Suni. Samalla kuulet Kaakon Kukkivat Kylät - hankkeesta ja keskustellaan, miten Pyhtää voisi hankkeen puitteissa puhjeta kukkimaan.

Kiitos jos ilmoitat tulostasi etukäteen: satu.suni (at) kymenlaaksonkylat.fi

050 477 5228, niin osaamme arvioida kahvittelijoiden määrän.

Näytä tapahtuma →
Kuppis Klubi: Juho “Kihara” Pitkänen
tammik.
31

Kuppis Klubi: Juho “Kihara” Pitkänen

Juho Pitkänen on helsinkiläinen kitaristi, laulaja ja lauluntekijä. Artistinimellä Kihara omaa musiikkiaan tekevän kitaravirtuoosi Pitkäsen soolokeikat ovat ainutkertaisia ja spontaaneja tapahtumia, joilla myöskin yleisön toiveet otetaan huomioon.

Kuppis Klubin keikalla kuullaan Kiharan uusia, suomenkielisiä kappaleita sekä tarkkaan valittuja covereita, jotka enimmäkseen ovat englanninkielisiä vanhoja kappaleita. Luvassa siis sekä klassikkokamaa että uutta ja mielenkiintoista musiikillista antia.

Liput 20 €. Lippu sisältää illan esiintyjään ja teemaan liittyvän ruoka-annoksen.

Keikka alkaa kello 19.30. Kuppis on klubi-iltoina avoinna kello 22 saakka.

Ennakkovaraukset paikan päältä tai kuppis@pyhtaankulttuuritalo.fi / 044 978 3865

Näytä tapahtuma →
Kuppis Klubi: Pekka Ruuska
jouluk.
13

Kuppis Klubi: Pekka Ruuska

Lähes kolmen vuosikymmenen tauon jälkeen Pekka Ruuska palaa estradeille ja on julkaissut uutta musiikkia.

Pyhtään Kulttuuritalon Kuppis Klubilla soolona esiintyvä Ruuska on parhaiten tunnettu koskettavasta kappaleestaan Rafaelin Enkeli.

Liput 25 €. Lippu sisältää illan esiintyjään ja teemaan liittyvän ruoka-annoksen.

Keikka alkaa kello 19.30. Kuppis on klubi-iltoina avoinna kello 22 saakka.

Ennakkovaraukset paikan päältä tai kuppis@pyhtaankulttuuritalo.fi / 044 978 3865

Näytä tapahtuma →
Kuppiksen Joululounas
jouluk.
10
– 19. jouluk.

Kuppiksen Joululounas

Kuppiksen joululounaalla on runsas ja vaihtuva kattaus: Kuppiksen omia joulukaloja, salaatteja ja laatikoita, kinkku/kalkkuna, ja jälkiruokapöydästä joulukauden herkkuja. Sisältää Kuppiksen oman omenaglögin.

Hinta 29,90 €/henkilö

Joululounas on tarjolla kello 11-14. Jos olet tulossa isommalla porukalla (yli 4 hlö), varaathan pöydän etukäteen puhelimitse Cafe Kuppis / puh 044 978 3865 tai lomakkeella.

Näytä tapahtuma →
Pyhtään Kyläfoorumi
jouluk.
3

Pyhtään Kyläfoorumi

Kutsu kehittämään kotikylää

Pyhtään kunta ja Kymenlaakson Kylät ry järjestävät yhteistyössä Pyhtään Kyläfoorumin tiistaina 3.12. klo 17.30-19.30 Pyhtään Kulttuuritalolla.

Teemana kylien kehittäminen

Tilaisuus on avoin kaikille kylien kehittämisestä kiinnostuneille, asukkaille, vapaa-ajan asukkaille ja yhdistysten sekä yritysten edustajille.

Kahvitarjoilu, ilmoittautumista ei tarvita.

Tervetuloa mukaan!

Näytä tapahtuma →
Lasten ja nuorten tapahtuma Kumma Juttu 2024
marrask.
23

Lasten ja nuorten tapahtuma Kumma Juttu 2024

Lasten ja nuorten tapahtuma Kulttuuritalon Kumma Juttu valtaa talon jälleen! Marraskuinen lauantai on täynnä kummia juttuja ja mukavaa tekemistä.

Ohjelmaan on vapaa pääsy, ilmoittautumista ei tarvita ellei toisin mainittu.

Café Kuppis on avoinna koko päivän. Kuppiksesta saa myös päivän aikana lounasta. Esitykset ja ohjelmat tapahtuvat sisätiloissa.

Näytä tapahtuma →
Isänpäivän herkkukattaus
marrask.
10

Isänpäivän herkkukattaus

Juhlitaan isiä Kuppiksen herkkukattauksella. Vietä mukava päivä isän kanssa tai osta makoisa elämys lahjaksi. Kolmen ruokalajin lounasmenu sisältää lasin kuohuvaa.

Kattaukset kello 11 ja 14
Hinta 37,50 €/hlö, 12-vuotiaaseen saakka 1 €/ikävuosi

Näytä tapahtuma →
Kuppis Klubi: Miika Mamia
lokak.
11

Kuppis Klubi: Miika Mamia

Kuppiksen liveklubit tulevat! Kerran kuussa perjantaisin tapahtuvalla liveklubilla esiintyy kotimaisen musiikin vahvoja nimiä eri teemoilla. Syksyn ensimmäiselle klubille on vapaa pääsy.

Pitkän linjan trubaduuri Miika Mamia soittaa tuttuja kotimaisia ja ulkomaisia pop- ja rock-klassikkoja 1960-luvulta tähän päivään. Illan aikana saatat löytää itsesi laulamasta mukana!

Näytä tapahtuma →
Terassikauden avajaiset
toukok.
17

Terassikauden avajaiset

Korkataan Kuppiksen terassi. Luvassa makoisia antimia ja ohjelmaa, tarkennuksia seuraa lähempänä.

Terassikauden avajaismusat korkkaa Juho “Kihara” Pitkänen! Suomen parhaimpiin kitaristeihin lukeutuvan Kiharan soolokeikat ovat elämyksiä ja spontaaneja tapahtumia, joilla ei koskaan nähdä ennalta mietittyä settilistaa.

Huonon sään sattuessa juhlimme sisätiloissa.

Näytä tapahtuma →
Äitienpäivän brunssi
toukok.
12

Äitienpäivän brunssi

Juhlitaan äitejä Kuppiksen tunnelmallisella brunssilla. Vietä kaunis päivä äidin kanssa tai osta makoisa elämys lahjaksi. Brunssimenu sisältää monipuolisen kattauksen salaatteja ja leivonnaisia sekä lasin kuohuvaa.

Kattaukset kello 11 ja 14
Hinta 29 €/hlö, 12-vuotiaaseen saakka 1 €/ikävuosi

Varaukset

Cafe Kuppis
Sähköposti kuppis@pyhtaankulttuuritalo.fi
Puh 044 978 3865

Näytä tapahtuma →
SIIRTYY / Kuppis Klubi: Sakari Kuosmanen
huhtik.
12

SIIRTYY / Kuppis Klubi: Sakari Kuosmanen

Sakari ”Saku” Kuosmanen  on suomalainen laulaja ja näyttelijä. Kuosmasen tunnetuimpia kappaleita ovat Pieni sydän, Rakkauden haudalla, Onnen lyhteet ja Kappale kauneinta Suomea.

Kuppiksen liveklubit tulevat! Kerran kuussa perjantaisin tapahtuvalla liveklubilla esiintyy kotimaisen musiikin vahvoja nimiä eri teemoilla.

Liput 20 €. Lippu sisältää illan esiintyjään ja teemaan liittyvän ruoka-annoksen.

Ennakkovaraukset paikan päältä tai kuppis@pyhtaankulttuuritalo.fi / 044 978 3865

Näytä tapahtuma →
Kuppis Klubi: Pauli Hanhiniemi
huhtik.
12

Kuppis Klubi: Pauli Hanhiniemi

Pauli Hanhiniemi on suomalainen muusikko, säveltäjä ja sanoittaja. Hän tuli tunnetuksi Kolmas Nainen -yhtyeen laulusolistina ja viime kesänä sai kesän pihakeikalla yleisön riemastumaan omalla bändillään Pauli Hanhiniemen Retkue.

Kuppis Klubi: Kerran kuussa perjantaisin tapahtuvalla liveklubilla esiintyy kotimaisen musiikin vahvoja nimiä eri teemoilla.

Liput 20 €. Lippu sisältää illan esiintyjään ja teemaan liittyvän ruoka-annoksen. Hanhiniemen illassa teemana on kala.

Ennakkovaraukset paikan päältä tai kuppis@pyhtaankulttuuritalo.fi / 044 978 3865

Näytä tapahtuma →