Eloisa Pyhtää Pihajuhla on koko perheen tapahtuma, jossa levitetään hyvää mieltä Stigin ja Maarit Hurmerinta Duon kanssa. Illassa esiintyvät myös coveryhtye Primo sekä bluesia ja garage rockia yhdistelevä Blue Reflection. Iltatapahtumaan on vapaa pääsy alle 18-vuotiaille.
Lasten ja nuorten päivätapahtumassa juhlitaan Amazing Race Pyhtää Junior -kisoja, lauletaan karaokea ja nähdään DJ ATG sekä Aatulove. Tapahtumaan on vapaa pääsy!
Siellä missä Stig, siellä bileet! Lukuisia kulta- ja platinasinglejä vuosien varrella julkaissut Stig on tarjonnut suomalaisille useita kestohittejä, kuten esimerkiksi Puumaa mä metsästän ja Original gigolo (feat. Teflon Brothers). Vuonna 2015 julkaistu albumi STIG sisälsi jättihitin Roy Orbison, joka oli sen vuoden yhdeksänneksi soitetuin kappale Suomen radioissa. STIG on myös hurmannut huippusuositussa Vain Elämää -ohjelmassa, jossa hän ihastutti muun muassa ilmiömäisen suosion saavuttaneella Kuningaskobra-hitillään.
STIG julkaisi vuonna 2023 kappaleen Älä lannistu ystävä yhdessä Klamydia -yhtyeestä tutun Vesku Jokisen kanssa. Kaksikko tutustui toisiinsa paremmin Vain elämää -ohjelman kuvauksissa ja päättivät tehdä yhteisbiisin. Pyhtäälle STIG tuo oman vilpittömän itsensä, ja tartuttaa hyvän mielen kaikkiin Eloisa Pyhtää Pihajuhlassa!
Maarit Hurmerinta Duo
Kun suomalaisille sanoo Maarit – vastaus on yleensä Jäätelökesä. Sen lisäksi on lukematon määrä upeita kappaleita kuten Lainaa vain, Ei vaadi paljon, vaan kaiken, Siivet saan ja Hymypoika. Mutta Maarit on ennen kaikkea ääni.
Maaritin ura esiintyvänä artistina käynnistyi jo 1972 – ja se on kantanut vahvana peräänantamattomuuden, hienojen kappaleiden ja hänen upean äänensä ansiosta.
Eloisa Pyhtää Pihajuhla saa vieraakseen arvoisensa legendan, kun Maarit ja Sami Hurmerinta tulkitsevat uran upeimpia kappaleita Kulttuuritalon pihapiirissä.
Aatulove
Aatulove on alunperin Turengista ponnistanut poplupaus. Emoiskelmäksi musiikkiaan kuvaileva Aatulove saa kappaleisiin inspiraatiota omasta elämästään ja ihmissuhteista.
Useamman vuoden musiikkia tehneellä Aatulovella on intohimoinen fanijoukko, joka käy aktiivisesti hänen keikoillaan.
Vuonna 2024 Aatulove nousi Maailman kaunein laulu feat. ELLIMEI –biisillään Spotifyn Top 50 -listan sijalle 22 ja Särkyvää-kappaleellaan listan sijalle 24.
Keväällä 2025 julkaisu single Milloin äidit itkee? toi artistille uutta yleisöä ja keräsi satoja videoita TikTokissa jo ennen julkaisua.
Aatuloven ensimmäinen julkaisu näki päivänvalon vuonna 2019 ja sittemmin artisti on julkaissut myös kaksi albumia, joista viimeisimpänä lokakuussa 2023 ilmestynyt LOVEYOUAATU. Artisti sainattiin Tuhma Musicille keväällä 2024.
Aikataulu
Lasten ja nuorten tapahtuma
14.30 Amazing Pyhtää Race Junior -saapuminen & Amazing karaoke
16.00 Keikkapiha avautuu: DJ ATG
16.30 Amazing Pyhtää Race Junior -palkintobileet
17.30 Aatulove
Olvi tarjoaa ilmaiset limut ensimmäiselle 300:lle
Vapaa pääsy
Iltatapahtuma
19.00 Keikkapiha avautuu
19.30 Coveryhtye Primo
20.30 Maarit Hurmerinta Duo
21.30 STIG
22.45 Blue Reflection
00.30 Keikkapiha sulkeutuu
Liput 22,50 € K-18-alueelle Osta tästä
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy, suositusikäraja 12 vuotta ilman aikuista.
Hinta sisältää palvelumaksun. Tiketistä voi ostaa lippuja virike/kulttuuriedulla.
VIP-liput 85 € K-18 tai alle 18-vuotias aikuisen seurassa 40 € Varaa tästä
VIP-lipuilla pääset viettämään iltaa Kulttuuritalon viihtyisiin sisätiloihin ja ulkoterassille. Hintaan kuuluu kesäinen buffet-illallinen, oma baari palveluineen sekä istumapaikat pihan pääosin katetulla VIP-terassilla, josta on erinomaiset näkymät lavalle.
Tapahtumainfo
Saapuminen ja palvelut – kaikki mitä tarvitset hyvään keikkakokemukseen löytyy tapahtumainfosta.
Café Kuppis ja näyttelyt
Nauti Pyhtään Kulttuuritalon muista antimista suositussa kahvilassamme ja tutustu kesän näyttelyihin.
Tapahtumat järjestää Pyhtään Kulttuuritalo Oy
Seuraa viestintäämme